Etusivu Divest Group Toiminta-alueet Markkinatrendit Yhteystiedot Uutiset

Assidu on palkinnut Menestyvän Johtajan 2011  (13.1.2012)

Divest Group -konserniin kuuluva HR-talo Assidu Finland Oy on palkinnut Menestyvän Johtajan 2011. Menestyvänä Johtajana palkittiin Norpe Oy:n kansainvälisestä liiketoiminnasta vastaava Mika Aaltonen. Menestyvä Johtaja -valinnan tarkoituksena on palkita vuosittain keskisegmentin johtaja, joka on toiminnallaan merkittävästi edistänyt yrityksensä kilpailukykyä ja jonka rooli on keskeinen yhtiön strategian jalkauttamisessa. Aaltosella ja hänen tiimillään on tärkeä asema kylmäkalustevalmistaja Norpen kansainvälistymisstrategiassa.

”Mika Aaltonen on erittäin kehityshakuinen ja muuntautumiskykyinen johtaja. Aaltonen on organisaationsa arvostama tiimipelaaja, joka johtaa henkilöstöään vuorovaikutteisesti ja vaikuttaa työntekijöihin energisoivasti”, Menestyvä Johtaja -asiantuntijaraadissa vaikuttanut Cargotecin henkilöstöjohtaja Kirsi Nuotto toteaa.

Mika Aaltonen kuvailee itseään ohjaavaksi ja helposti lähestyttäväksi esimieheksi. Aaltonen allekirjoittaa tavoitejohtamisen periaatteet. ”Minun tehtäväni ei ole olla sankarisuorittaja, joka ottaa viimeisen ratkaisevan askeleen tehtävän klousaamiseksi. Olen tiimini tukena ja suunnannäyttäjänä koko prosessin ajan. Tavoitteista sovitaan ja niitä seurataan säännöllisesti yhdessä tiimin kanssa.”

”Kaikilla ei ole Mikan tapaan taitoa johtaa tiimiään siten, että tuloksia myös saadaan aikaiseksi. Tämä erottaa menestyvän johtajan muista. Valintametodologiassakin käytetty General Electricin eläköityneen keulakuvan Jack Welchin 4E-arviointimalli kiteyttää erinomaisesti nämä odotukset”, Divest Group -konsernin partner Jari Kolehmainen pohtii. Jack Welch määritteli tiiminsä kanssa menestyneen johtajan rakennuspalikat: energy, energize, edge ja execute.

”Yrityksillä tuppaa olemaan keulakuvahahmo, joka vastaa yritystä koskevasta julkisesta kommentoinnista. Johtaja on siten vahvasti osa yrityksen brändiä. Ketkä kuitenkin käytännössä jalkauttavat yrityksen strategiaa? Pätevä keskijohto ottaa pallon”, Kolehmainen arvioi. Kolehmainen korostaa, että keskijohto ei kuitenkaan selviä haasteestaan ilman tukea. ”Organisaatioiden olisi hyvä kiinnittää huomio johtajuuden kehittämiseen ja systemaattiseen rakentamiseen. Johtajien kohtaamat odotukset niin ajankäytön kuin esimiestaitojenkin suhteen muuttuvat uralla edetessä.”

Divest Groupilla tähän haasteeseen on vastattu konsernin omalla tiimariakatemialla, jossa vuoden ajan koulutetaan muun muassa tiimiesimiehiä ja liiketoimintavastuullisia.”Tiimariakatemia on meille strategisessa mielessä hyvin keskeinen hanke. Sen avulla varmistamme, että meillä on riittävästi kyvykkäitä esimiehiä toteuttamaan kasvustrategiaamme ja ottamaan esimiestehtävien haasteen vastaan”, Kolehmainen summaa.

Menestyvä Johtaja -valinnan järjestänyt HR-talo Assidu toimii henkilöstöpalvelujen alalla. Assidu järjesti Menestyvä Johtaja -valinnan ensi kertaa vuonna 2011 yhteistyössä Dextran, Fondian ja Sovelton kanssa. Kirsi Nuoton lisäksi asiantuntijaraadissa toimivat Esko Kilpi, Esa Kling ja Stefan Ekström. Valinta tehdään uudelleen kuluvana vuonna.

Lisätietoja Menestyvä Johtaja -valinnasta Assidun nettisivuilla.

Lisätietoja:
Milla Kansonen
HR-Konsultti
milla.kansonen(at)assidu.fi
040 145 6605

Divest Group
Divest Group palvelee asiakkaitaan konsultoinnin, rekrytoinnin ja ulkoistuksen osa-alueilla. Pääpaino on myynnin, taloushallinnon ja asiakaspalvelun osa-alueilla.

 

 

19.1.2012
Divest Group -konsernissa täsmennetty liiketoimintavastuita

17.1.2012
Divest Group ja Sonera solmivat kumppanisopimuksen

13.1.2012
Assidu on palkinnut Menestyvän Johtajan 2011

15.12.2011
Divest Group - asiakaslähtöisiä ratkaisuja kymmenen vuoden ajalta

1.12.2011
Divest Group jälleen yhteistyössä Nuorten Kriisipisteen kanssa

24.11.2011
Vuoden Talousjohtaja Henrik Ehrnrooth on liiketoimintaorientoitunut talousjohtaja

23.9.2011
Divest Group laajentanut Mikkeliin

19.9.2011
Guttan Talousjohtajabarometri ennustaa hitaamman kasvun vaihetta

15.8.2011
Divest Group lentokentällä

14.6.2011
Oikeus turvalliseen kouluun -kampanja tavoittanut jo yli 5000 nuorta

15.5.2011
Tilintarkastajien ammatillinen iltaseminaari keskustelunavaus tiiviimpään yhteistyöhön

13.5.2011
Divest Group ja Sovelto järjestivät yhteistyössä talouspäättäjille suunnatun aamiaisseminaarin

9.5.2011
Pekka Paalanne Divest Group -konsernin Senior Advisoriksi

13.12.2010
Masse Ervastista Divest Groupin partner

30.11.2010
Muutosjohtajuus kiinnosti Helsingin Ekonomit ry:n (HEKO) jäseniä

28.9.2010
Divest Group pitää muutosjohtajuutta ensi arvoisen tärkeänä markkinatilanteen vaihtuessa ja yritysten pyrkiessä kasvuun

19.4.2010
Senior Advisor Masse Ervasti vahvistaa Divest Groupin liiketoimintoja

14.12.2009
Sampo Oyj mukaan Oikeus Turvalliseen Kouluun -kampanjaan

4.5.2009
Divest Group Oy yhtiöittää Savonlinnan palvelukeskuksen

6.3.2009
Markkinatilanne kiihdyttää ulkoistuksia ja konsultointiliiketoimintaa

13.10.2008
Yritykset haastetaan tukemaan nuorten mielenterveystyötä

21.4.2008
Gutta jatkaa kasvuaan

4.2.2008
Assidu Finland Oy ja Sametti Oy yhdistävät henkilöstöpalveluiden ja ulkoistamisen osaamisen

2.1.2008
Assidu Finland Oy laajentaa toimintaansa Savonlinnaan

1.9.2007
Petri Saarinen nimitetty Assidu Finland Oy:n toimitusjohtajaksi

8.5.2007
Suomen talousverkko laajentanut toimintaansa aktiivisesti alkuvuoden aikana

3.5.2007
Assidu Finland Oy hakee toimitusjohtajaa uusasiakashankinnan keulakuvaksi

15.2.2007
Assidu Finland Oy:n toinen tilikausi näytti vahvaa kasvua

2.12.2006
KTM/DI Petri Kortelainen aloittaa Suomen Talousverkko Oy:n ketjujohtajana vuoden 2007 alussa

8.11.2006
Gutta-konsernin viides tilikausi 1.10.2005 – 30.9.2006 osoitti 80 % kasvua