Etusivu Divest Group Toiminta-alueet Markkinatrendit Yhteystiedot Uutiset

Divest Group -konsernissa täsmennetty liiketoimintavastuita  (19.1.2012)

”Divest Group -konserni on vuosien saatossa laajentunut asiakastarpeiden mukana. Strategisesti meille yksi merkittävimmistä menestystekijöistä on osata leveroida palveluitamme asiakaskuntaamme. Tämän takia olemme päättäneet tehdä kevyen uudistuksen liiketoimintojemme johtamisessa”, Divest Group Oy:n partner Jari Kolehmainen kertoo.

Uudistuksella hän viittaa muutoksiin Guttan konsultointiliiketoiminnassa. ”Olemme päättäneet luopua Guttalla osakeyhtiölain mukaisesta toimitusjohtajan positiosta. Masse Ervasti vastaa jatkossa konsultointiliiketoiminnasta Divest Group -konsernissa ja käyttää partner-nimikettä.”

Myös taloushallinnon ulkoistuspalveluiden vastuunjakoa on tarkennettu. Petri Kortelainen johtaa taloushallinnon ulkoistusliiketoimintaa, joka kattaa sekä pk-yrityksille palveluita tarjoavan Suomen Talousverkko Oy:n että taloushallinnon palvelukeskuksen Clarus Oy:n.

”Vahvistamme näin konserniohjaustamme ja varmistamme, että kaikki liiketoiminta-alueemme tukevat aiempaa vahvemmin toisiaan ja siten vastaavat palvelulupaustamme asiakkaillemme. Tarjoamme yhden konsernin sisältä laajan palveluvalikoiman.” Edellä lueteltujen lisäksi Divest-konserni tukee asiakkaitaan myös HR:n ja myynnin prosesseissa.

Lisätietoja

Aino Romo
Viestintä ja markkinointi
Divest Group Oy
040-572 8572
aino.romo(at)divestgroup.fi

Divest Group
Divest Group palvelee asiakkaitaan konsultoinnin, rekrytoinnin ja ulkoistuksen osa-alueilla. Pääpaino on myynnin, taloushallinnon ja asiakaspalvelun osa-alueilla.

 

 

19.1.2012
Divest Group -konsernissa täsmennetty liiketoimintavastuita

17.1.2012
Divest Group ja Sonera solmivat kumppanisopimuksen

13.1.2012
Assidu on palkinnut Menestyvän Johtajan 2011

15.12.2011
Divest Group - asiakaslähtöisiä ratkaisuja kymmenen vuoden ajalta

1.12.2011
Divest Group jälleen yhteistyössä Nuorten Kriisipisteen kanssa

24.11.2011
Vuoden Talousjohtaja Henrik Ehrnrooth on liiketoimintaorientoitunut talousjohtaja

23.9.2011
Divest Group laajentanut Mikkeliin

19.9.2011
Guttan Talousjohtajabarometri ennustaa hitaamman kasvun vaihetta

15.8.2011
Divest Group lentokentällä

14.6.2011
Oikeus turvalliseen kouluun -kampanja tavoittanut jo yli 5000 nuorta

15.5.2011
Tilintarkastajien ammatillinen iltaseminaari keskustelunavaus tiiviimpään yhteistyöhön

13.5.2011
Divest Group ja Sovelto järjestivät yhteistyössä talouspäättäjille suunnatun aamiaisseminaarin

9.5.2011
Pekka Paalanne Divest Group -konsernin Senior Advisoriksi

13.12.2010
Masse Ervastista Divest Groupin partner

30.11.2010
Muutosjohtajuus kiinnosti Helsingin Ekonomit ry:n (HEKO) jäseniä

28.9.2010
Divest Group pitää muutosjohtajuutta ensi arvoisen tärkeänä markkinatilanteen vaihtuessa ja yritysten pyrkiessä kasvuun

19.4.2010
Senior Advisor Masse Ervasti vahvistaa Divest Groupin liiketoimintoja

14.12.2009
Sampo Oyj mukaan Oikeus Turvalliseen Kouluun -kampanjaan

4.5.2009
Divest Group Oy yhtiöittää Savonlinnan palvelukeskuksen

6.3.2009
Markkinatilanne kiihdyttää ulkoistuksia ja konsultointiliiketoimintaa

13.10.2008
Yritykset haastetaan tukemaan nuorten mielenterveystyötä

21.4.2008
Gutta jatkaa kasvuaan

4.2.2008
Assidu Finland Oy ja Sametti Oy yhdistävät henkilöstöpalveluiden ja ulkoistamisen osaamisen

2.1.2008
Assidu Finland Oy laajentaa toimintaansa Savonlinnaan

1.9.2007
Petri Saarinen nimitetty Assidu Finland Oy:n toimitusjohtajaksi

8.5.2007
Suomen talousverkko laajentanut toimintaansa aktiivisesti alkuvuoden aikana

3.5.2007
Assidu Finland Oy hakee toimitusjohtajaa uusasiakashankinnan keulakuvaksi

15.2.2007
Assidu Finland Oy:n toinen tilikausi näytti vahvaa kasvua

2.12.2006
KTM/DI Petri Kortelainen aloittaa Suomen Talousverkko Oy:n ketjujohtajana vuoden 2007 alussa

8.11.2006
Gutta-konsernin viides tilikausi 1.10.2005 – 30.9.2006 osoitti 80 % kasvua