Vuoden Talousjohtaja Henrik Ehrnrooth on liiketoimintaorientoitunut talousjohtaja (24.11.2011) Henrik Ehrnrooth on palkittu Vuoden Talousjohtajana 2011. Ehrnroothia kuvaillaan moderniksi talousjohtajaksi ja erittäin liiketoimintalähtöiseksi toimitusjohtajan kumppaniksi."Vuoden Talousjohtaja Henrik Ehrnrooth on vahva, uudistushaluinen ja nopealiikkeinen talousjohtaja - hän on tullut selkeästi rakentamaan uutta, ei toteuttamaan vanhaa tai ulkoa annettua", valintaraadin puheenjohtaja, vuorineuvos Matti Vuoria toteaa. Kone Oyj:n toimitusjohtaja Matti Alahuhta kertoo Ehrnroothin rikastuttavan Koneen johtamiskulttuuria ja osallistuvan aktiivisesti liiketoiminnan kehittämiseen. ”Henrik Ehrnroothilla on erittäin vahva kyky seurata ja nähdä maailmantalouden kehityssuuntia ja tulkita, mitä ne merkitsevät Koneen liiketoiminnalle. Hänen toimintansa on määrätietoista, avointa ja positiivista.” Valintaraadin työskentelyyn osallistunut Divest Group -konsernin partner Jari Kolehmainen kunnioittaa Ehrnroothin dynaamista otetta talousjohtamiseen: ”Kone on menestynyt esimerkillisesti globaalisti äärimmäisen kilpaillulla toimialalla. Ehrnrooth on saanut koko talous- ja rahoitusorganisaationsa mukaan asiakaslähtöiseen kehitystyöhön, jota ajaa eteenpäin tiukka taloudellinen fokus.” Kolehmaisen odottaa Koneen vahvojen kasvu- ja kannattavuuslukujen edelleen parantuvan tulevina vuosina. Luottamus liittyy ennen kaikkea Koneen pitkäjänteiseen työhön henkilöstöjohtamisen ja strategiaprosessin jalkauttamisen saralla. ”Modernin talousjohtajan ei sallita piiloutua numeroiden taakse. Maailmantalouden myllertäessä talousjohtajalta edellytetään paitsi liiketoiminnan ennustamista ja riskien johtamista myös ennen kaikkea vahvoja henkilöstöjohtamisen taitoja. Ehrnrooth on energisoiva talousjohtaja, joka saa henkilöstön mukaansa ja toteuttamaan joskus haasteellisiksi koettuja strategisia tavoitteita.” Divest Group -konserniin kuuluva Gutta Oy palkitsee Vuoden Talousjohtajan vuosittain yhteistyössä Accenturen ja Talouselämän kanssa.Vuoden Talousjohtajavalinnan tavoitteena on nostaa talousjohtamiseen liittyvää arvostusta ja kannustaa talousjohtajia entistä parempiin suorituksiin. Tarkemmin Vuoden Talousjohtaja -valinnasta Guttan nettisivuilla Lisätietoja: Aino Romo Viestintä & Markkinointi 040-572 8572 aino.romo(at)divestgroup.fi Divest Group Divest Group palvelee asiakkaitaan konsultoinnin, rekrytoinnin ja ulkoistuksen osa-alueilla. Pääpaino on myynnin, taloushallinnon ja asiakaspalvelun osa-alueilla. |