Muutosjohtajuus kiinnosti Helsingin Ekonomit ry:n (HEKO) jäseniä (30.11.2010) Divest Group Oy järjesti yhteistyössä Helsingin Ekonomit ry:n kanssa muutosjohtajuusillan. Muutosjohtajuus on ajankohtainen aihe, joka koskettaa lähes kaikkia yrityksiä näin kasvukauden kynnyksellä. Aihe puhutti HEKO-yleisöä ja erityisesti henkilöstön sitouttaminen muutokseen aikaansai keskustelua. "Muutoksen johtaminen on tärkeää. Johdon on muutosprojektin aikana osattava vaihtaa vaihdetta, tulkittava henkilöstön reaktioita ja sitoutettava heidät yhteisiin talkoisiin. Joskus on myös pystyttävä tekemään vaikeitakin päätöksiä. Kaikki tämä on hengissä selviämisen edellytys", Jari Kolehmainen Divest Group:n partner analysoi. Kolehmainen kertoo muutosjohtamisesta omassa konsernissa: "Meillä arki on ollut yhtä muutosta vuodesta 2001 alkaen. Aluksi olimme Guttan tiivis konsulttiyhteisö. Orgaanisen kasvun ja yrityskauppojen myötä konserni on kasvanut noin 130 henkeä työllistäväksi konsultoinnin, ulkoistuksen ja rekrytointien asiantuntijataloksi." Divest Groupin tämänhetkinen tahtotila on kaksinkertaistaa konsernin kokonaisliikevaihto vuoden 2013 loppuun mennessä. Kolehmainen painottaa, että konsernin vision toteuttamisessa avainasemassa on yhdessä tekeminen ja työhyvinvointi. Henkilöstön täytyy pystyä kokemaan, että omalla työllä on merkitystä yhteisessä tavoitteessa. Kasvun aikana on lisäksi pidettävä huolta kaikkien jaksamisesta ja ammatillisesta kehittymisestä. Kolehmainen lisää, että viestintä, luottamus ja konkreettiset teot ovat hänen mielestään muutoksen moottorina. Tilaisuudessa puhunut Divest Group:n Senior Advisor Masse Ervasti korostaa Kolehmaisen tapaan yhdessä tekemistä: "Kokemukseni mukaan muutoksen johtamisessa on päästävä eroon siiloajattelusta. Johdon tehtävä on luoda toimintamalleja, jotka mahdollistavat henkilöstön yhteistyön yli organisaatiorajojen. On se sitten virtuaalitiimi tai leikkimielinen kilpailu." Muutoksen johtamiseen ei liity ainoastaan henkilöstön mukaan saaminen. Gutta Oy:n toimitusjohtaja Jari Laakkonen visualisoi muutoksen prosessiksi, jonka läpivienti on päätöksentekoa ja muutoksen jatkuvaa paloiteltua työstämistä. "Muutos on systemaattista tekemistä strategian valinnasta suunnittelun ja toteuttamisen kautta kehittämiseen. Johdolla on oltava selkeä suunta, riittävä työkaluvalikoima ja vahvat perustelut. Odotusten on oltava myös realistisia, jotteivät unelmat jää vain unelmiksi", Laakkonen päättää. Lisätietoja Jari Kolehmainen Partner jari.kolehmainen(at)divestgroup.fi +358 (0)50 591 3533 Divest Group Oy Divest Group palvelee asiakkaitaan laajasti konsultoinnin, ulkoistuksen ja rekrytointien saralla. Pääpaino on myynnin, talouden ja asiakaspalvelun osa-alueilla. Lisätietoja www.divestgroup.fi |