Etusivu Divest Group Toiminta-alueet Markkinatrendit Yhteystiedot Uutiset

Ainutlaatuisen laaja-alaista palvelua asiakkaan toiveesta

Divest Group on palveluliiketoiminnan kymmenvuotias moniosaaja, joka on kasvanut ja kehittynyt asiakastarpeiden mukana. Divest-konserniin on tasaisin väliajoin syntynyt uusia yhtiöitä ja liiketoimintamalleja. Näin ollen tarinamme ei ole perinteisen strategiasuunnittelun tulosta vaan asiakaslähtöistä tekemistä. Ohjenuoramme onkin:

Ymmärrä. Ratkaise. Toteuta.

Divest-konsernin yhtiöt palvelevat useilla eri toimialoilla laajasti sekä pieniä perheyrityksiä että suuria kansainvälisiä pörssiyhtiöitä. Tämä on mahdollista, koska jokaisella tytäryhtiöllämme on oma kohderyhmänsä sekä palveluratkaisunsa.

Meillä vallitsee tekemisen kulttuuri, hyvä huumorihenki ja toistemme arvostaminen. Uskomme saavuttavamme kasvutavoitteemme yhdessä tekemällä ja työssä hyvinvoimalla. Tämän takia panostamme henkilökuntamme ammattitaidon kehittämiseen ja urakiertoon, yhteisten toimintamallien rakentamiseen sekä aktiiviseen ryhmähengen rakentamiseen.

Divest Group -konserniin kuuluvat: Assidu Finland, Clarus, Gutta, Sametti, Suomen Talousverkko ja Guida Invest.

 

 

Haluamme olla osaltamme mukana nuorten ennaltaehkäisevässä mielenterveystyössä.Koemme, että lapsilla on oikeus nuoruuteen myös tällä vuosituhannella.

Näin on syntynut yhteistyömme Nuorten Kriisipisteen kanssa. Hienommin sanottuna yhteistyötä voisi ehkä kutsua meidän tavaksemme toteuttaa yhteiskuntavastuuta. >> Lue Lisää